Vinkkejä lasten talven ja kevään pukeutumiseen
Moni vanhempi tuskailee vaihtelevissa sääolosuhteissa lapsensa pukeutumisen kanssa. Moni mieltää merinovillan ainoastaan sydäntalven pakkasiin, mutta oletteko ajatelleet, että todellisuudessa se menee ympäri vuoden.
Luonnollisesti ulkoillessa lapsella ulkokerros pitää olla veden ja lumen kestävää, mutta mitä väliin, ettei tule liian kuuma tai kylmä? Merinon avulla lapsen kerrospukeutumista on helppo kikkailla.
Materiaalina siinä on paljon hyvää. Merinovilla reagoi ihon lämpötilaan, joten tämän toiminnallisuuden ansiosta se pitää lapsen kuivana ja lämpimänä eri sääoloissa. Sen hengittävyyden ansiosta se ei myöskään hiosta samallalailla kuin villa.
Moni suosii lapsillaan puuvillaisia vaatteita. Puuvilla kuitenkin sitoo kosteutta itseensä eikä siirrä sitä ulompiin kerroksiin. Puuvillaisissa vaatteissa palelu on yleisempää, sillä kun ne kostuvat, ne eivät kuivu nopeasti. Merinovilla voi imeä itseensä 33 % painonsa verran kosteutta tuntumatta märältä.
Merinoa syksystä kevääseen
Suomen sydäntalvi tuo mukanaan kirpeitä pakkassäitä, joten silloin jos koskaan kerrospukeutuminen on a ja o. Vaatekerroksien avulla ilmaa jää vaatteiden väliin. Jos on kylmä sää, merinovillan kuituihin sitoutunut ilma toimii eristeenä ja näin ollen lämmittää.
Pakkassäiden pelastajat ovat KUURA malliston sisävaatteet, joista yleisin talven myyty kombo olivat toppi, housut ja paita. Tämän lisäksi lapselle puettiin sisävaatteiden ja toppahaalarin väliin UTU välihaalari.
Miten pukeutua loskasäälle?
Moni meistä varmaan huomasi, kuinka kuluva talvi heitti useaankin otteeseen häränpyllyä. Lumet sulivat kokonaan ja toivat mukanaan plussakelien lätäköt. Moni hankkikin lapselleen tätä varten ohuemman UTU neuletakin, jonka pystyi hyvin vaihtamaan päiväkodissa iltapäiväulkoiluihin välihaalarin tilalle.
Keväällä lapsella on usein tuulipuku tai kuorihaalari päiväkodissa ulkoilemassa. Vaikka aurinko usein paistaa päivisin, maa hohkaa kylmää ja tuuli saattaa vielä olla pureva. Toimivin ja hengittävin yhdistelmä on pukea ulkokerroksen alle ihoa vasten merinovillahousut ja -paita tai -tunika / mekko sekä vaihdella välikerrosta välihaalarin ja neuletakin välillä. Moni pitää merinokerrosta kura-asun alla, sillä ihoa vasten oleva kerros hengittää kurapuvun alla mukavasti eikä hiosta.
Kun ilmat keväällä lämpenevät, välikerros, kuten merinohaalari ja sen jälkeen neuletakki jäävät kokonaan pois, mutta ihoa vasten oleva ohuempi kerros pysyy.
Ps. Kurkkaa verkkokauppaamme KUURA ja UTU -mallistojen tuotteet. Koodilla KALLA20 niistä saa -20% alennuksen.