Ilmainen toimitus Postin noutopisteeseen yli 120 euron tilauksille

Mukavuus trendinä tullut jäädäkseen

Vaikka mukavuus on näkynyt jo aikaisemmin ihmisten pukeutumisessa, viimeistään koronaviruspandemia ja kotona vietetty aika rikkoivat entisestään pukeutumisen sääntöjä ja nostivat mukavuuden ja hyvinvoinnin enemmän esiin.

Samaan aikaan me Kalla Activella mietimme, mikä tekee mukavasta ja toimivasta vaatteesta myös kauniin ja tyylikkään. Välillähän toimivuutta ja kauneutta on ollut vaikea yhdistää samaan lauseeseen.

"Halusimme tehdä mukavasta ja toimivasta vaatteesta myös kauniin ja tyylikkään"

Urban View:n vuoden 2022 trendiennusteet nostivat esiin mm. materiaalien hygieeniset ja antibakteeriset ominaisuudet, muodin kaudettomuuden, kulutuksen vähentämisen tai suuntaamisen kestäviin tuotteisiin sekä oloasujen suosion lisääntymisen. Maailman suurin urheiluväline ja -vaatemessutapahtuma ISPO painotti kestävää kehitystä, biohajoavuutta, kiertotaloutta ja luonnonkuituja.

Merinovillavaatteilla on oikein huollettuna pitkä elinkaari. Biohajoavana ne voidaan kierrättää myös uudelleen kuiduksi ja uusiksi tuotteiksi. Kierrätettyä materiaalia ja kuitua käytetään myös eristeenä, täytteinä ja verhoilussa. 

Merinovilla haastaa tekokuidut luonnollisempana vaihtoehtona

Merinovilla mainitaan ISPO:n verkkosivuilla erikseen osiossa, jossa kerrotaan luonnonkuitujen suosion noususta vaatetuksessa. Merinovilla on pääosin keratiinista koostuva luonnon proteiinikuitu, jota saadaan lampaasta tai karitsasta. Merinolampaan villa on hienoa eli ohutta ja kiharaa. 

Merinovilla materiaalina on monipuolinen ja toimiva sen hyvien ominaisuuksien vuoksi. Mitä nämä ominaisuudet sitten ovat? Ilmankosteuden ollessa korkea merinovilla mahdollistaa ilman kiertämisen, mikä pitää käyttäjän kuivana ja viileänä. Lämpimällä säällä kosteuden haihtuessa merino viilentää. Viileällä säällä kuituihin sitoutuva ilma toimii eristeenä pitäen käyttäjän lämpimänä. Lämpöä tasaavana ja hengittävänä materiaalina se sopii hyvin Suomen vaihteleviin vuodenaikoihin. 

"Ilmankosteuden ollessa korkea merinovilla mahdollistaa ilman kiertämisen"

Ilman suhteellisen kosteuden ollessa alhainen, voi merinovillaan syntyä staattinen varaus. Ympäristön suhteellisen kosteuden noustessa 100 %:iin, merinovilla voi imeä itseensä 33 % painonsa verran kosteutta tuntumatta märältä. Oletteko jo tutustuneet USVA legginsseihin ja takkiin

 

Laatuun panostetaan

Vaikka yleinen kulutus on jollain tasolla vähentynyt, vastavuoroisesti laatuun ollaan valmiita panostamaan. Monikäyttöisillä vaatteilla haluamme näyttää, että merinovilla materiaalina sopii monenlaiseen käyttöön ja myös vaatteen ulkonäkö tukee tätä. Materiaalin toimivuus ja ominaisuudet kulkevat käsikädessä kauneuden kanssa.   

Monikäyttöisillä vaatteilla pyrimme myös herättelemään kuluttajia omien kulutusvalintojen suhteen. Monella meistä on luottokampaaja, voisiko seuraava luottoasia olla merinoneule, joka kestää aikaa ja joka on käytössä läpi vuoden?

ps. Blogin yläkuvassa päälläni on muuten talvella julkaistavan SELJA-malliston housut ja toppi. Samoin tyttäreni pitää yllään KUURA-malliston housuja ja tunikaa. Ihanat sävyt, eikö totta? 

 

Terkuin

äiti, yrittäjä ja Kalla Active -brändin luoja

Jenni

Jätä kommentti