Miksi kannattaa kerrospukeutua?
Siinä missä linnut pöyhivät kylmemmillä ilmoilla sulkijaan, me ihmiset tarvitsemme vaatekerroksia ja ilmaa vaatteiden väliin. Kerrospukeutumisesta puhutaan usein ulkoilun ja retkeilyn yhteydessä. Mielestämme se kuitenkin kuuluu jokapäiväiseen arkeen.
Merinovilla alimpana kerroksena
Fiksulla pukeutumisella pärjää oli hetki mikä tahansa – ja faktahan on se, että aina ei tarvitse niitä kaikkia kerroksia. Niiden avulla on vain helppo säätää omaa vaatetustaan.
”Aloin kehittämään Kalla Activen merinotuotteita alkujaan omien tarpeiden pohjalta. Leikkipuistossa huomasin usein jo syksyllä, että puuvillaiset housuni eivät lämmittäneet tarpeeksi ulkoiluhousujeni alla ja kastuttuaan ne tuntuivat jäätävältä ihoa vasten. Merino oli siis täydellinen materiaali ulkohousujen alle, sillä se hengittää ja imee kosteutta tuntumatta kylmältä ihoa vasten. Ainut vaan, etten löytänyt mieleisiä merinovillavaatteita”, sanoo Kalla Activen perustaja Jenni Valtari.
Arjen tilanteisiin
Valtarin omassa tarvelistassa ensimmäisinä olivat merinovaatteet hänelle ja hänen pienelle tytölle.
”Ulkoilujen ja leikkipuistojen jälkeen ulkohousujen alla oleva kerros jäi päälle koko päiväksi sisälle, ja kaipasin merinovillaisia housuja ja takkia, joissa yhdistyisivät kaunis kotiasu ja merinovillan toiminallisuus. Halusin myös löytää vaihtoehtoja lapseni merinovillavaatteisiin. Kaipasin pirteämmissä väreissä olevaa välihaalaria ja sisävaatteita, jotka eivät ole kalsarikerrastomaisia”, sanoo Valtari.
Merinovillaan yhdistetään usein sana kerrasto tai aluskerrasto, mutta Valtari halusi viedä mielikuvan näistä mahdollisimman kauaksi.
”Ajattelin, että kyllähän merinovilla materiaalina muuhunkin taipuu! Merinovilla ihoa vasten tuntuu ihanalta ja kevyeltä. Halusin sen tunteen joka hetkeen. Merinovillan toiminnallisuus pitää käyttäjän kuivana ja lämpimänä eri sääoloissa, mutta ennen kaikkea halusimme tuoda vaihtoehtoja merinovaatemallistoihin värein ja leikkauksin. Merino toimii loistavasti muissakin tilanteissa ja erilaisten yksityiskohtien kautta materiaali muuntautuu vaikka työvaatteeksi”, kertoo Valtari.
Moni kokee, että varsinaisen urheilun tai retkeilyn ulkopuolella vaatteiden materiaalien tarkasteluun ei ole tarvetta. Etäisyydet ovat lyhyitä ja matkat taittuvat julkisilla tai autolla suurimmaksi osin. Usein kuitenkin viimeistään bussipysäkillä huomaa, että pukeutuminen on mennyt mönkään.
Valtari toteaa, että ehkä juuri näissä hetkissä tulee eniten vilu.
”Moni ajattelee, että eihän työvaatteilla tarvitsekaan tarjeta ulkona, mutta entä jos niillä voisi? Kehitimme SELJA-housut juuri tähän tarpeeseen. Moni on kertonut, että ne ovat nykyään suosikki matkustushousut, sillä ne tuntuvat ihanan pehmeiltä päällä. Tunika taas muuntautuu helposti myös hameeksi ja vaihtelenkin sen käyttöä”, kertoo Valtari.
Myös Kalla Activen muutkin tuotteet saivat alkunsa tarpeista.
”Kaipasin istuvaa slimfit-tyylistä neuletta ja tähän tarpeeseen loimme USVA-neuleen. Neule tulee marraskuussa myös myyntiin harmaana. SELJA-toppi taas oli kaivattu lisä omaankin vaatekaappiin kesäksi ja talveksi. Kesällä käytin sitä hameiden kanssa ja talvella se toimii loistavasti alustoppina, ettei tuule selkään. Tästäkin on toivottu kovasti lisävärejä ja pyrimme näin alkuun tuoda alku vuodesta mustan myyntiin. Tuo toppi on myynnissä myös lapsille ja on ollut vakio vaate tytölleni hameiden alla. Varsinkin talvena se suojaa hyvin selkää”, täsmentää Valtari.
Kerrospukeutumisen ABC
Jos on kylmä, miellyttävin yhdistelmä syntyy kolmesta kerroksesta: aluskerros, välikerros ja kuorikerros, mutta kuten jo kirjoitimme alkuun kerrosten avulla on tarkoitus säädellä omaa tarkenemista – ne antavat vaihtoehtoja ja aina ei tarvitse kaikkia kerroksia.
Tästä hyvä esimerkki on lasten välihaalari. Se otetaan käyttöön ilmojen mukaan ja sen avulla myös kuorikerrosta voi vaihtaa toppahaalarista aina kuorihaalariin tai sadeasuun.
Kerrospukeutuminen kuuluu jokapäiväiseen arkeen.
Alla kerrosten tehtävät pähkinänkuoressa:
Alinkerros:
- siirtää kosteutta kohti ulompia kerroksia ja pitää ihon kuivana
Välikerros:
- tuo lämmöneristävyyttä eli sen avulla säädellään lämpöä
Kuorikerros:
- suojaa sateelta ja tuulelta